perjantai 22. heinäkuuta 2011

Kesäkuulumisia!


Huhtikuun 2011 seuraamisia

Helou taaas piiiiiiiitkästä aikaa !

Agiliitelyt on edennyt Edin kanssa mielestäni hyvin, pujottelut menee hyvänä päivänä jo itsenäisesti ja kontakteillakin uskaltaa olla jo itse muutaman metrin päässä ! Vauhtia piisaa ja meikä säheltää ohjauksen kanssa, mutta hauskaa on ollu ! Pitänee ottaa siippa joku päivä valokuvaajaksi jotta sais vähän materiaalia meidän pelleilyistä ! :)

Tokoilut on kans ihan hyvässä reilassa, ilmotin Edin ensimmäiseen viralliseen tottelevaisuuskokeeseen elokuun puoliväliin ! Pitäis kai sitä hyppyä vielä vähän hioa mutta toisaalta turhapa sitä on liikaa jankata, mennään vaan katteleen ja toivomaan ettei hylsyä ainakaan tulisi.

Ringo nuuhkii kevään tuoksuja <3

Ringo viettää onnellista kesää uiden ja metsässä eräjormaillen, lienee vanhuus tulossa kun ei enää metsäneläinten murhaaminen kiinnosta?


Edi ja siskonsa Amelie. Amelie siis vasemmalla.





torstai 19. toukokuuta 2011

Kuukauden kuulumiset..

Omistaja on näköjään jaksanut keskittyä vaihteeksi olennaiseen, koirien treenaamiseen, ei siitä kirjoittamiseen.. Nyt kun viimeisetkin pakkaset ja pahimmat lällykelit on selätetty, ollaan päästy lenkkeileen ihan hurjan paljon! Tykkään ! :)

Edin kanssa aloitettiin agilityn alkeiskurssi 16.5 ja hyvin alkoi. Käytiin läpi keinu, hypyt ja putki, jotka meni vanhasta muistista ilman ongelmia. Kepeillä huomattiin taas, että koira osaa pujotella, mutta itellä on ohjaus pahasti jäljessä. Tästä johtuen kokeiltiin kujapujottelua ja se sopi edille paremmin kuin hyvin ! Kujan sai laitettua miltein suoraksi jo muutaman kerran jälkeen !
Tokoilut on mennyt koko ajan vain parempaan suuntaan, metallinoutoa on aloiteltu voiveitsen kanssa, voin kertoa että jos meidän talossa tipahtaa veitsi lattialle, on sille heti noutaja joka tietenkin odottaa heti noudostaan palkkaa! Hassu edi <3
Tiistaina 24.5 olisi mölli tokokoe Raahessa, voi olla että mennään edin kanssa kokeilemaan alokas luokan liikkeitä.

Ei siis mitään normaalista poikkeavaa, nyt lenkille kaatosateeseen ->

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

ANTEEEKSI LAISKUUTENI

Olen ollut lievästisanottuna kiireinen ja iltaisin niin väsynyt etten ole jaksanut päivittää treeniblogia. Alkutalvi ja kevät on mennyt nopeasti. Edin kanssa olemme jonkin verran treenanneet agilitya, mutta kuitenkin maltilla koiran nuoren iän vuoksi. Kontakteja lukuunottamatta alkaa olla palaset kohdallaan ! Äskettäin vietettiinkin edin 1v syntymäpäiviä joten agilityn treenaamisen voi pian aloittaa kunnolla ! Sitä odotellessa ! Toko rintamalla menee myös suunnitelmien mukaisesti, kahdet möllitokot käyty kurkkaamassa ja hyvin on mennyt, Edillä on mahtava työmoraali. Ehkä sitten loppukesästä virallisiin... Alokkaan liikkeet hyppyä lukuunottamatta on hallussa.

Mulla on niin hyvä fiilis edin suhteen ! :)

Ringon kanssa on lenkkeilty paljon niinkuin aina ennenkin ja jonkin verran otettu noutojuttuja, ihan vain omaksi iloksi. Viime viikkoisella rokotuskäynnillä huomattiin sivuääni sydämmessä, saapa nähdä miten jatkossa sitten.. No, positiivisesti kohti kesää !

Lupaan kirjoitella ahkerammin tulevaisuudessa, tahtoo vaan tällaiset vähemmän tärkeät jutut jäädä taka-alalle kun tekemistä on enemmän kuin pieni ihminen ehtii tekemään :( !

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Sunnuntai 5.12.2010

Lenkkeilypäivä !

Käytiin metsässä koirien kanssa irrottelemassa, saivat juosta ja rysytä pitkästä aikaa ihan kunnolla. Useampi kilometri tuli talsittua ja olipahan mukava pakkaskeli !
Lenkin jälkeen venyyttelin molemmat, Edikin on oppinut nauttimaan kyseisestä hetkestä eikä vain kyttäämään että milloin saa makkaraa palkaksi. Hoh :D


Juostaan niin että lumi pöllyää !


PSSSTTT HUOMENNA ON AGILITY JEEJEEJEEJEEEJEEE! Oon oottanu tätä jo perjantaista asti.. Kiitokset oonalle aivopesusta !

torstai 2. joulukuuta 2010

MAANANTAI 29.11.2010

Tänään tokoilimme edin kanssa kahden viikon loman jälkeen maneesilla, pakkasta ulkona varmaan 23 astetta.. Aluksi otettiin vähän kontaktia, minkä jälkeen lyhyitä ja intensiivisiä seuraamisia, paljon käännöksiä ja pysähdyksiä. Edi ei ollut ihan parhaimmillaan, mutta toisaalta ainut kohta missä kontakti katkesi, oli pysähdys, joten se sallittakoon. Otin myös paljon liikkestä seisomista, istumista ja maahan menoa. Seisominen meni muuten hyvin, mutta välillä sekunnin seisomisen jälkeen tarjosi istumista (tyypillistä..) mutta lopuksi hoksasi ettei istuminen ollut se juttu jota hain :) Lopuksi pari nopeaa luoksetuloa ja pisin paikallaolo makuulla joka ollaan tehty (etäisyys n.10m ja aika 1 min!) JES, onnistui!

Leo treenasi Ringon kanssa perus istu-paikka-tänne sarjaa koska koiralla ei ollut tänään korva-aivo yhteys kovinkaan avoinna :D

LAUANTAI 27.11.2010

Tänään treenasimme Edin kanssa agilityä. Treenikavereina oli Junnu-isi (Hopeanuolen Macarone Max) ohjaajana Pia, Hilda (Hopeanuolen Hilda Hippo) ohjaajana Oona sekä Minna silloin kuin edellämainittu ei joutanut ohjaamaan meitä neuvoessa :D

Tää oli meidän toinen agilitykerta, mentiin ihan pikkuisia aitoja vain (korkeus n.10cm?) Edin nuoresta iästä johtuen. Aidat olivat peräkkäin, mutta toiseen suuntaan edi tahtoi juosta toisen aidan ohi, johtuen luultavasti siitä että koira ei osaa seurata kättäni, vaan katsetta. Muutaman virheen kautta kuitenkin voittoon, ja edi suoritui molemmista hypyistä hyvin.

Seuraavaksi tehtiin harjoitusta, jossa Edi meni ensin renkaan läpi ja sieltä sitten helppo linja putkeen, mikä on Edille paras palkinto ! Hyvin meni, putkeen pääsyn vuoksi Edi tekee näköjään mitä tahansa!

Pujottelimme myös hitaassa tahdissa, oli ensimmäinen kerta mutta Edi suoritui mielestäni hyvin. Vauhtia ehtii sitten hakea kun on periaate hallussa. Teimme myös harjoitusta, jossa edi pujotteli ensin hitaassa tahdissa ja pääsi sen jälkeen vauhdikkaasti putkeen. Edi tykkäsi kovasti ! :)

Seuraava harjoitus osoittautui hankalammaksi. Menimme ensin A-esteen, ja sen jälkeen renkaan. A meni tosi hyvin, ensimmäisen kerran epäily oli lähes kadonnut ja Edi riensi innolla esteelle. Nyt voidaankin jättää kys. este muhimaan kunnes Edi on aikuinen :) ! Rengas A-esteen jälkeen oli minulle itselle jotenkin jännä paikka, kun Edi juoksi kerran vahingossa ohi, aloin itse epäillä ja meni pari kertaa homma niin että koira juoksi minun perässä eikä mennyt renkaalle :D Taustajoukkojen kannustuksen jälkeen kuitenkin sain potkua persiille ja koirakin meni heti renkaasta ilman mitään ongelmia! Eli taas koira osasi ja ohjaaja jänisti, ylläri..

Lopuksi teimme ns. kääntymis ja valssi harjoitusta. Kääntyminen meni hyvin, valssissa oli itsellä miettimistä, mutta koira tajusi molemmat harjoitukset hyvin,

Voin kertoa että vaikka olen aina vannonut etten koskaan aio kokeillakaan agilityä, olen koukussa. Piru vie että olikin hauskat treenit , koira toimi ja itsekin alkaa pikkuhiljaa valottua tämä agilityn maailma! Varsinkin kun meillä on niin kannustava ja hassunhauska treeniporukka :) Ja tärkein tietty; Edi on aivan hurmioissaan esteet nähdessään !

Ringo pääsi illalla pitälle metsälenkille, vietimme laatuaikaa pitkästä aikaa ihan vain kaksin !